"Ihmisen tunteet ja asenteet voivat kummuta kaukaa menneisyydestä - lapsuudesta. Fisher kertoo, että osa näistä voi olla hyödyllisiä ja osa ei. Muutoksessa oleellista on tulla tietoiseksi niistä asioista, jotka heijastelevat omaa lapsuudenkotia. Osa perinteistä on hyviä säilyttää, mutta osa hankaloittaa elämää. "

Muutosta, joo... Oikeastaan muutos tapahtui vasta tänä keväänä. Tajusin asenteeni olleen pitkään, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Tajuamatta kuitenkaan sitä, miten oma käytökseni vaikuttaa toisen ihmisen tunteisiin JA miten toisen ihmisen tunteet sittenkin vaikuttavat minun tunteisiini. Eli olin tuottanut itselleni pitkään pahaa oloa sillä, että jätin ajattelematta tekojeni vaikutukset toisiin.

Eli, yritin olla täysin itsenäinen, ja niin että minä olen vastuussa omista teoistani itselleni, omille tunteilleni, ja toinen osapuoli samoin. Tuotin tällä sittenkin pahaa olo, ja paljon. Ensinnäkin itselleni tekemällä perimmäisten arvojeni vastaisesti, toiseksi toiselle, joka myös teki perimmäisten arvojensa vastaisesti ja kolmanneksi itselleni, kun tunsin pahaa oloa tuosta, että toiselle tuli paha olo. Jostain sellaisesta, jonka minä (kuten myös se toinen) olisin voinut jättää tekemättä. Enkä usko, että mikään tekemättä jättäminen olisi kaduttanut...

 

Viimeisen puolen vuoden aikana ei ole tapahtunut ulkoisesti yhtään mitään, mutta sisällä paljonkin. Syksyllä tein henkistä eroa exään. Pakotin olemaan välittämättä erinäisistä asioista, ja itse asiassa hän teki asian hyvinkin helpoksi. Menimme jälleen yhteiselle lomamatkalle, ja nyt onnistuimme riitelemään monta kertaa, koska minä olin itsekeskeinen idiootti, kun halusin tehdä lomalla myös niitä asioita, joita itse halusin tehdä. No ei se loma sitten ihan pilalle mennyt, mutta auttoi omassa itsetunnossa sen, että saan ja pystyn tekemään oman tarpeideni mukaan, ja joustavuudessakin on rajansa. Nimittäin jos minä teen samalla tavalla kuin mies, miksi hän on huomioonottavainen, mutta minä itsekeskeinen? Loman jälkeen olen ollut kohteliaasti yhteydessä häneen, todennut itselleni, ettei ole minulta pois, vaikka yritän olla avulias ja kiinnostunut hänen asioistaan, mutta ei tarvitse todellakaan odottaa häneltä yhtäänmitään. Eikä minun tarvitse odottaa itse itseltäni hänen suuntaan yhtään mitään!

Periaatteessa monenkin miehen kohdalla on loppujen lopuksi aika parantanut haavat. Mutta tällä kertaa haavat ovat ja pysyvät vereslihalla, sillä olemme ihan liian paljon tekemisissä päästäkseni vain ystäviä -tasolle.

Yhteinen lomamatka sujui kahden viikon ajan melkein 24h yhdessä. Olimme isommalla porukalla liikenteessä, mutta käytännössä olimme näköetäisyydellä toisistamme koko ajan. Itse kohtelin häntä kuin ketä tahansa läheistä matkatoveria, hän vaihtelevasti kylmästä melko lämpimään. Ja hänen kohdallaan pätee: totuuden huomaa humalaisen ja nukkuvan käytöksestä. Kylmän illan päätteeksi hän nukkuu sängyn toisella laidalla, ja pysyy siellä. Neutraalina nukkuu normaalin tilan vieden, ei kuitenkaan pakoillen tai lähennellen. Ja poikkeuksellisen lämpimän illan jälkeen, vaikka nukkumaan mennessä kumpikin oli omalla puolella, heräsin monta kertaa yön aikana hänen kietoutuneena ympärilleni. Jälkeenpäin harmittelin asiaa, etten ottanut tilanteesta kaikkea irti, ja nauttinut läheisyydestä, vaan tunsin kilttinä tyttönä syyllisyyttä, etten "ajanut" häntä sängyn toiselle laidalle.

Joka tapauksessa loman jälkeen on ollut ristiriitaista: mies toisaalta kyselee kuulumisia, kertoo omistaan, kyselee iltamenoihin mukaan, nähdään kaksin, mutta aina kaupungilla. En ole tainnut puoleen vuoteen vierailla hänen luonaan, ja hänkään kai luonani useampaan kuukauteen. Lisäksi hän kommentoi sinkkuuttaan sivulauseissa ja katselee hyvin avoimesti muita naisia. Kuten viimeksi tänään. Huomaan, miten mustasukkainen olen, kun masentaa huomatessani hänen seuraavan ohikulkevia naisia.

Tiedän, että kannattaisi viettää aikaa vähemmän hänen kanssaan, mutta minkäs teen, kun toivo vielä elää.

 

En nyt muista tahi jaksa tutkia, olenko tästä asiasta täällä jo avautunut.

Exäni, josta eroon pääsyyn etsin nyt tietä, harrastaa ärsyttävää tekstiviesti/e-mail-vastaamattomuutta. Näin hän teki muutamina kertoina yhdessäoloaikanamme, mutta nykyisin se on enempi sääntö kuin poikkeus. Ja jotenkin kyse on aina menoista, joko yhteisistä tai erikseen. Esimerkiksi huomenissa olemme menossa käymään yhteisten ystävien luo, jonne matka taittuu autolla. Koska asumme suht lähekkäin, tarjosin hänelle kyytiä tekstiviestitse. Tiedän, että olen ajoissa tätä kyselemässä, mutta koska lähtö tapahtuu suoraan töistä, vaikuttaa se töihinmenoonkin. Laitoin kyselyn 7tuntia sitten, eikä hän ole tähän vielä vastannut.

Viime syksynä mies oli lähdössä ystävänsä, jonka minäkin tunnen, luo erääseen kaupunkiin. Tavallaan olin minäkin kutsun sinne saanut, ja kysyinkin mieheltä, että pitäisikös minun lähteä mukaan. Tätä palloteltiin erinäisten ulkoisten tekijöiden takia edelliseen iltaan, jolloin klo 21 selvisi, ettei meistä riippummattomia esteitä ole. Ostin lentoliput samalle lennolle hänen kanssaan, ja kuittasin klo 21:30, että näin olen tehnyt, ja että yritetäänkö samalla välineellä suunnata keskustasta kentälle. Tämän viestini jälkeen lähetin lisäkyselyjä sms:llä, sähköpostilla sekä soittamalla yhteensä n 10 krt liittyen myös tuliaisiin jne, ja johon herra vastasi soittamalla takaisin, kun olin jo lentokenttäbussissa ja uhkaillut sms:ssä "myöhästyä" koko lennolta. Mitä minä tein nähtyämme: en haukkunut enkä antanut tulla ärtymystäni ulos, vaan nielin kaiken saadakseni itseni ja miehenkin lomatuulelle.  

Oikeastaan minua koskettaneen suhteen ja ei-niin-tärkeän suhteen eron on huomannut jälkeenpäin suhtautumiseeni toisiin miehiin eron jälkeen. Ne tärkeimmät erot, joihin en siis ole ollut valmis, ovat aiheuttaneet pitkänkin selibaattikauden. Kauden, jossa kerta kaikkiaan miehen ajattelukin romanttisessa mielessä hirvittää ja etoo.

Kyse on tavallaan itsetunnosta, sillä en usko kenenkään muunkaan jaksavan itseäni, jos edellinen mieskään ei jaksanut. Tavallaan siten suojelen itseäni pettymyksiltä.

Nyt on todellakin menossa sellainen kausi. Olen joutunut käyttämään julkisia liikennevälineitä viime aikoina, ja menen suorastaan paniikkiin, jos huomaan jonkun miehen minua katselevan - saatika sitten flirttailevan! Baarissa olen pari kertaa ollut kuvankauniiden ystävieni kanssa tässä viime aikoina, ja olen kyllä lähettänyt kaikki minua lähestyneet miehet hyvin nopeasti tiehensä. Siis oikeasti joku mies on minua lähestynytkin.

Mutta ei nyt. Ei pysty.