"6. Syyllisyys/hylkääminen
Syyllisyys painaa useammin jättäjää kuin jätettyä. Usein jättäjä on aloittanut eroon sopeutumisen vielä parisuhteessa eläessään, mikä voi lyhentää eron jälkeistä sopeutumisaikaa. Jätetty osapuoli taas aloittaa sopeutumisen ehkä vasta varsinaisessa erotilanteessa. Jätetyksi tuleminen uhkaa ihmisen käsitystä omasta arvokkuudesta ja rakastettavuudesta. Jätetyn tuska voi kuitenkin toimia suurena motivaationa henkilökohtaiseen kasvuun. Jättäjälle sopiva määrä syyllisyyden tunnetta voi puolestaan Fisherin mukaan auttaa tekemään päätöksiä sen suhteen, miten elää omaa elämää. "

Itselläkin oli mielessä kuukausi-pari ennen eroamme, että meidän on suunnattava jompaan kumpaan, joko parempaan yhteiseloon tahi eroon. Olin kuitenkin jo luovuttamassa, yksin ei jaksa yrittää. Silti eroajatukseen oli vaikea tottua, kun toisella ei ollutkaan yhtään halua yrittää toiseen suuntaan. Ei keskustelua, ei niinkuin kuvittelin asian menevän.

Kuvittelin, kuinka kerromme, mistä nyt kiikastaa, tunnustamme tunteemme toisiamme kohtaan, pohdimme yhdessä, mitä teemme. Ja kele, se kylmä p***nen vaan kertoi, ettei hänellä ole tarpeeksi tunteita. Että oli huomannut sen loppuvaiheessa. Sulkeutui täysin, ei kertonut mitään sen enempää, syytä tahi mitään. Riitelimme 3 kertaa koko aikana, silloin kun kuppini valui yli. Ja nämä kolme kertaa olivat hänelle ne ratkaisevat, tai piiloutui näiden taakse. Mies ei siis osannut riidellä, ainakaan minun kanssani.