Tai oikeastaan itsetunto on kadonnut ihan kokonaan jonnekin. Mikä se sellainen on?

Tässä viimeisten kuukausien aikana on tavallaan tapahtunut niin paljon, ja toisaalta taas ei mitään.

Vaihdoin melko nopealla aikataululla työpaikkaa, huomatakseni, ettei tilalleni edelliseen paikkaan otettu ketään. Olinko tehnyt siis aivan turhaa työtä? Uudessa paikassa kukaan ei kysele perään, vaikken istuisi työpisteessäni.

Taannoisena viikonloppuna sain katsoa vierestä ystävien mielekästä puuhailua, kun minulle ei liiennyt samasta puuhasta osuutta, koska en osannut (miten oppisin, kun kukaan ei kertonut, mitä voisin tehdä) tai koska voimani ei muka riittäneet (kun tartuin johonkin kiinni, joku miehistä tuli heti "apuun" työntäen minut sivuun). Näin ollen enimmän ajan sain istuskella itsekseni sisällä, kun poiskaan en päässyt. Ai niin, sainhan sentään tehdä ruokaa väelle - yksin grillikatoksessa.

Kevään aikana sairastuin, ja edelleen tärkeimmät harrastukseni ovat pannassa minulta. Jäljelle jäävistä harrastuksista onkin tulossa pakkomielteistä, vaikken niissä hyvä olekaan.

Lisäksi talvella aloitin erästä projektia, jossa olisin saanut auttaa paria ystävääni itselleni  helpolla mutta kauaskantoisella tavalla. Juurikin tässä viimeisen kuukauden aikana sitten selvisi, että joudun aiheuttamaan pettymyksen ystävilleni: projektin ulkopuolinen taho kieltäytyi ottamasta apuani vastaan, koska en olekaan täysin perusterve.

Yhdelle keväälle liian paljon vastoinkäymisiä, kipuja niin fyysisinä kuin henkisinä, pettymyksiä, luottamuksen pettämistä, ikäviä yllätyksiä. Mistä helkkarista sen itsetuntoni kaivan, kun mikään reilun vuoden takaisista onnellisuuteni peruspilareista ei ole enää pystyssä?!